Valikko Sulje

Uutiset

Laajenna liiketoimintaasi Kiinaan, Malesiaan tai Chileen

  • Turku Science Park Oy on mukana kahdessa vienninedistämisprojektissa, joissa voimme tarjota pk-yrityksille apua vientiponnisteluihin
  • Palvelu on suunnattu mm. cleantech- ja bioaloille sekä smart cityyn ja autoteollisuuteen linkittyville tuotteille ja palveluille
  • Infotilaisuus palveluista pidetään Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa ke 2.10.

Turku Science Park Oy:ssä on käynnistymässä kaksi uutta pk-yrityksille suunnattua vienninedistämisprojektia. Niissä tavoitteena on tarjota yksilöllistä valmennusta ja tukea uusien markkina-alueiden avaamiseksi Kiinassa, Chilessä tai Malesiassa.

– Kartoitamme parhaillaan kiinnostuneita yrityksiä ja niiden tarpeita. Kannattaa siis olla meihin yhteydessä viipymättä, silloin pääset paremmin vaikuttamaan rakennettavaan projektiin. Heti 2.10. pidettävän infotilaisuuden jälkeen käynnistämme yritysten sparrauksen ja tulevien toimenpiteiden valmistelun. Varsinaiset toimenpiteet ajoittuvat ensi vuodelle, kertoo asiakkuuspäällikkö Teppo Laaksonen Turku Science Park Oy:stä.

Laaksosen mukaan yrityksillä tulee olla valmiutta kansainvälistymiseen ja mahdollisimman vientivalmis tuote tai palvelu. Luvassa on yksilöllistä tukea kohdemaan markkinoillepääsyn sekä kasvun tavoitteluun

– Aktiviteetteihin lukeutuvat matchmaking, koulutus- ja infopaketit sekä tuetut ja kohdennetut vienninedistämismatkat. Tärkeä rooli on myös pohjoismaisilla kontakteilla ja yhteistyöverkostoilla, joissa kohdemarkkinaan liittyviä haasteita ratkotaan yhdessä naapurimaiden asiantuntijoiden ja yritysten kanssa, Laaksonen jatkaa.

– Esimerkiksi tuotteiden ja palveluiden modifiointiin ja rekisteröintiin liittyvissä kysymyksissä tarvitaan usein kohdemaissa toimivien asiantuntijoiden apua. Myös nämä paikalliset verkostomme kohdemaissa ovat yritysten käytettävissä, täydentää erityisasiantuntija Tero Karhi CleanTurku-tiimistä.

Projektit käynnistyvät keskiviikkona 2. lokakuuta Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa pidettävällä infotilaisuudella. Tuolloin kiinnostuneilla yrityksillä on mahdollisuus saada tarkempaa tietoa suunnitelmista ja tuoda esiin omia toiveita ja tarpeita tarkemman toteutussuunnitelman tueksi.

Projekteista ASIA-CLEAN on kohdistettu ilmaston päästöjen vähentämiseen ratkaisuja tarjoaville clean- ja bioalojen yrityksille. Kohdealueita projektissa ovat Koillis-Kiina ja Malesia. Turku Science Park Oy:n ohella kumppaneita ovat Green Net Finland ja Tallinn Science Park Tehnopol.

Kiinaan ja Chileen tähtäävä projekti 4SmartGrowth toteutetaan yhdessä Västerås Science Parkin, Swedish Incubators and Science Parksin, Tallinn Science Park Tehnopolin ja Business Tampereen kanssa. Siinä kohdetoimialoja ovat autoteollisuus ja sen liitännäiset, cleantech ja erityisesti sen energiaosaaminen, bio- ja healthtech sekä älykkään kaupungin kehittämiseen tähtäävät smart city -toimijat.

Molemmat projektit ovat saaneet rahoituksen EU:n Interreg Central Baltic -ohjelmasta. Yritykset voivat molemmissa hyödyntää ns. de minimis -tukea, jolla katetaan osa yritysten matkakustannuksista.

Tervetuloa infotilaisuuteen Vierailu- ja innovaatiokeskus Jokeen keskiviikkona 2.10. klo 14.00 alkaen:
Ilmoittaudu infotilaisuuteen

 

Lisätietoja Turku Science Park Oy:ssä:

Tero Karhi: tero.karhi@turkubusinessregion.com, 040 536 1344 (Kiina, Malesia / ASIA CLEAN -hanke)
Teppo Laaksonen: teppo.laaksonen@turkubusinessregion.com, 040 749 5929 (Kiina, Chile / 4SmartGrowth-hanke)